perjantai 25. huhtikuuta 2014

Käytän lapseni päiväuniajan hyödyksi ja naputtelen taas pikaisesti pienten penneleiden kuulumisia. Tai pienten ja pienten, Jokeri alkaa olemaan sellainen 5kg mötikkä jo! Ja ruokaa uppoaisi kitusiin aika paljon enemmänkin kuin annan. Mutta kasvava lapsi on nälkäinen, minkäs teet. Ruoka onkin aika monipuolista, nappulaa kyllä pyrin antamaan vähintään sen kerran päivään, etteivät nirsoiksi ala, eikä nirsoilusta ole ainakaan vielä tietoakaan. Tänäänkin on kakarat mutustelleet possun selkärankaa, pari päivää sitten aivan tuoretta pupua (hyvä on, oli se pari tuntia vanhaa siinä vaiheessa kun koirat sen sai) ja kaikenlaista muuta.

No mitäpä ne pienet bc:n pennut sitten tekevät päivät pitkät? Ne nukkuu, syö, leikkii, autoilee, uivat ojassa, vierailee navetalla/pupulassa/kanalassa, käy viestitreeneissä, shoppailee eläinkaupassa ja Agrimarketissa sekä tietysti kiusaa mammaa. Ja näin ne päivät vaan kuluvat. Toki pienten pentujen ohjelmistoon kuuluu pienet treenitkin jo, naksua on molemmille opetettu, istumista, maahanmenoa, tolpan kiertoa, vähän kierimistä jne...ja kovin taitavia ovat. Jokeri on selkeästi petrannut ja minun hitaasta hämäläisestä alkaa kuoriutumaan selkeästi hieman sähäkämpi pakkaus kuin mitä aiemmin odotin. Ei toki edelleenkään Bingon tasoista, mutta kyllä siitä oiva kisakumppani jollekin vielä tulee! Eli Jokeri etsii edelleen sitä omaa harrastavaa fiksua omistajaa! Bingon tilanne on hieman avoin vielä, katsellaan mitä sen tulevaisuus tuo tullessaan :) siitä en ole kovinkaan huolissani, suoraan sanottuna minua ei harmittaisi yhtään, jos se kotia jäisi.

En tiedä mitä huomenna teen pentujen suhteen, itse lähden Nurmijärvelle Roihun kanssa kisoihin ja Tero on varmasti töissä pellolla koko päivän. Vähän jo suunnittelin tunkevani nuo naapuriin hoitoon/myyntiin (hehheh), mutta katellaan. Kyllähän Tero niitä kävisi katsomassa, mutta aika vähän saisivat aktiviteettia päivän mittaan. Ja mukaan en noita sentäs ota, en tiedä saanko autoa kuinka varjoisaan paikkaan ja kaikki lisähommat on aina kiva sulkea pois kisoissa.

Picasa ei taaskaan tottele ja Bloggerkaan ei suostunut lataamaan sitä kuvaa, minkä tekstiin halusin, pöh. No on ainakin joku räpsy nyt tässäkin jutussa mukana.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Ja niin ne pennut vaan muuttavat isoon maailmaan. Ainakin osa. Kotona häärää vielä Bingo (Päkäpaimenen Käry Kävi) ja Jokeri (Päkäpaimenen Kahta Kauheampi), joille etsiskelen kotia. Jokeri on pentueen rauhallisin uros, joka on kivan tasainen kaveri, sopii ensimmäiseksi bortsuksi mainiosti. En välttämättä lähtisi tästä lupailemaan sitä sähäkintä ja lupaavinta kisatykkiä, mutta varmasti riittää vauhtia moneen menoon. Ahne possu, joka leikkii hyvin, kunhan ensin syttyy touhuun. Kulkee hyvin erilaisissa paikoissa/alustoilla, ampumiseen ei ole reagoinut. Uusissa paikoissa katselee hetken sivummalta ennen kuin lähtee tutkimaan, mutta suht nopeasti liikkuu kuitenkin. Jokerille haluan harrastavan aktiivisen kodin, jossa täytyy olla koirakokemusta ennestään!

Ja sitten tuo Bingo. Katsotaan nyt kelpuutanko mitään kotia sille ;) kovasti on nyt päässä pyörinyt jättää tuo häkkyrä kotia. Kaikki tuntuu rakastuvan tuohon elukkaan ja (lähes) täydellinenhän tuo olisikin. Sähäkkä kakkiainen, joka kulkee häntä pystyssä koko ajan, ahne ja taistelee hyvin. Vaikuttaa niiiin näpsäkältä pakkaukselta jo nyt, että oikeissa käsissä tulee kyllä olemaan agissa aivan huippu, samaten PK-puolella varmasti aikamoinen kone. Ei reagoi ääniin/alustoihin ja liikkuu veljeensä verrattuna nopeammin uusissa paikoissa/tilanteissa (ja on muutenkin Jokeria nopeampi vähän kaikessa ;). Bingo lähtee ainoastaan monipuoliseen harrastavaan/kisaavaan kotiin, jossa on tavotteita. Mahdollisesti sijoitan B:n, sillä tykkään tytöstä jo niin paljon, että mikäli pentue on vain terve, niin haluan B:tä käyttää. Mutta joo...katsellaan lähteekö tuo tuosta mihinkään, Päivihän sen kanssa jo lupasi aksata...

Keskiviikkona lähti Syke (Päkäpaimenen Korkojen Kera), Bea haki jälleen pentunsa etunenässä. Sykkeen nimi vaihtui Chhainaksi ja neiti asustelee Hoinan (Päkäpaimenen Lentoon Lähdössä) ja cava Finan kanssa kesän Loviisassa ja tulee muuttamaan sitten syksyllä Turkuun. Nuori neiti tuleekin seuraamaan isosiskonsa jalanjälkiä agikoirana. Alku onkin lähtenyt hyvin käyntiin, vaikkakin Hoi ei ole niin innostunut uudesta tulokkaasta kuin Fina. Mutta parempi näin, pienempi leikkitäti onkin tässä vaiheessa passeli!

Torstaina lensi Keno (Päkäpaimenen Kauheen Kiva) pesästä, muttei kovinkaan kauas. Susanna asuu Lempäälässä ja treenailee samassa porukassa meikäläisen kanssa, joten tätä neitiä tullaankin näkemään paljon (ihanaa!). Kenosta olisi tarkoitus tulla monitoimiharrastuskoira, jonka kanssa tehdäänkin niin tokoa, agia kuin PK-lajejakin. Keno oli vähän mökäillyt ekana yönä, mutta meno on kuulemma tasoittunut. Hyvin on ahmatin elämä käynnistynyt Kenollakin. Ja määhän näänkin Kenoa jo maanantain viestitreeneissä! Otan Bingon ja Jokerinkin mukaan, niin saa sisarukset leikkiä treenien ajan.

Pari tuntia Kenon lähdön jälkeen lähtikin söpöstelijä Pore (Päkäpaimenen Kylmää Kyytiä), joka tottelee nimeä Halo (ainakin joskus vielä) ja josta tulee suuri ja mahtava agikoira. Halo muuttikin Raahen nurkille, joten pienellä pojalla oli heti pitkä kotimatka uusien ihanien ihmistensä kanssa. Matkalla oli piippailtu ja kotona jännitetty uutta paikkaa ja koiria. Kati onneksi laitteli viestiä, että on jo leikitkin alkanut vanhemman koiran kanssa sujua. Katilla ja Jarkollahan asustaa siis Halon kavereina kaksi englanninspringerspanielia (meniköhän nyt kirjoitusasu varmasti oikein?). Mahakin oli vähän löysällä ollut, mutta ehkä se siitä.

Loput neljä kakaraa sitten pakkasin autoon ja hurautin Varkauteen lasten kanssa. Enpä tainnut varttiakaan ehtinyt olla vanhempieni luona kun Nokkapokan uusi omistaja Maarit tuli poitsua hakemaan. Pokka (Päkäpaimenen Käsittämätön Kone) on nykyisin Chico ja asustaa Joensuussa kavereinaan snautseri ja kelpi. Chicon päälajeina tulee olemaan toko ja haku. Toivottavasti tämä reipas poikanen toimii työssänsä. Alku oli ainakin lähtenyt hyvin jo käyntiin ja leikitkin sujuvat jo Skoda-snautserin kanssa.

Illan viimeisenä läks Vakio (Päkäpaimenen Kikka Kolmonen), josta tuli Kikka. Kikka asuu Varkaudessa ystäväni Lauran luona ja treenailee päälajinaan tokoa, siinä sivussa sitten aksaa ja hakua. Kikalla on kaverinaan sekarotuinen Remu ja bc Tomu. Kikka pieni kakkiainen oli nukkunut ekan yön kokonaan, Lauran ja Markon välissä sängyssä. Pilalle lellitty jo heti alkumetreiltä ;) Kikka tulikin perjantaina Lauran työvuoron ajaksi vielä hoitoon minulle.

Eilen sitten ajeltiin kotia, tosin Jyväskylässä pysähdyttiin Heiniä moikkaamaan. Lieska tykkäsi kovasti pennuista ja Bingo rakastui Lieskaan. Pennut vilistivät pitkin taloa ja pitkin pihoja (B ehti pariin otteeseen kadotakkin, liian pieni piha suurelle maalaiskoiralle). Oli ihanaa nähdä Lieskaa, Leeviä ja Aatostakin, sekä tietty Heiniä!

Ja nyt ollaan kotona. Vielä pitäisi rustata kertomusta pentutestistä, eläinlääkärillä käynnistä jne...mutta tätä menoa kyllä jää :( nyt on ajatuksena panostaa noihin isompiin koiriin ja tietty kahteen pentuun (jotka lähtevätkin parin tunnin päästä hakumettään mukaan). Pidetään pentublogi kuitenkin vielä hengissä, eihän kaikki ipanat ole vielä edes muuttaneet!

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Jospa sitä jotain yrittäisi 6vkon kunniaksi kirjoitella. Kiirettä on vaan tosiaan pennuillakin pitänyt lähipäivät! Ja vauhti senkun kiihtyy loppua kohden. Seuraava pelkkä kotipäivä tuleekin olemaan sunnuntaina, jolloin tosin tulee parikin vierasta käymään. Mutta mikäs tässä, kiva vaan, että puuhaa riittää.

Eilen autoiltiin ekaa kertaa LeVeK:n kentälle ja takaisin. Samalla pennut pääsivät ekaa kertaa ihan uuteen paikkaan, jossa oli useampiakin uusia ihmisiäkin. Kivasti meni, vaikka selvästi osaa porukasta vähän jänskättikin (mm. yksi lautakasa taisi olla Vakion mielestä vähintäänkin epäilyttävä, vaikkakin kovin kiinnostava). Pennut leikkivät vähän hanskoilla ja seikkailivat ympäri parkkipaikkaa. Autossa söivät sitten ammun kieltä sillä välin kun mää vedin BH-kurssia ja treenasin vähän viestiä Priima-mamman kanssa. Oikein kiva pieni reissu.

Tänään oli sitten puolestaan sisäpäivä. Käväistiin eläinkaupassa (Wuf) vähän shoppailemassa ja pennut siivosivat hyllyjen alusia. Penskat pääsivät tekemään taas uusia tuttavuuksia ja seikkailemaan isossa tilassa. Positiivinen reissu tämäkin, vaikkakin pari kakaraa jäi aluksi häkkiin nukkumaan. Pienen hätistelyn jälkeen porukka kuitenkin heräsi ja lähti viipottamaan ympäriinsä. Samalla kun pennut vipelsivät ympäriinsä, kerättiin me Lauran (ja Ennan) kanssa pennuille taas vähän krääsää ja ruokaa mukaan. Loppujen lopuksi piti kaivaa nukkuvia pentuja hyllyjen alta häkkiin. Oli porukka muuten pölyistä sakkia!

Ja mitä autoiluun ja ääneen tulee. Aivan kuten arvelinkin, niin nämä pennut osaavat vaatia ulos häkistä! Alkuun huudetaan, mutta eilenkin penskat nukkuivat muutaman kilsan jälkeen jo loppumatkan. En siis ole ihan kamalan huolissani. Kukaan ei ole kuolannut tai oksentanut vielä autoon, eikä pissejä/kakkojakaan ole näkynyt.

Uusia ruokia on vähän maisteltu, on ollut broilerin siipiä, naudan kieltä, vähän erilaisia luita ja muuta mukavaa listalla. Ja hyvin uppoaa! Hirmuinen pörinä vaan käy, jos joutuvat liian ahtaassa tilassa syömään ja on tuolla vähän yhteenkin otettu ruuan takia...Bingo taitaa olla pahin tapaus, on muutenkin "hieman" dominanssia omaava tapaus.

Huomenna sitten Ennan kerholle pikkulasten keskelle pyörimään, perjantaina ell. silmiä tarkastamaan ja siruttamaan, lauantaina pentutestiin :) kiirusta pitää!

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Pikapäivitys vaan. Tiina ja Birgitta kävi kattomassa tänään pentuja ja Tiina napsi muutaman kivan kuvankin meidän pedoista. Linkki kuviin http://tiinakarvonen.kuvat.fi/kuvat/Pentukuvia/P%C3%A4k%C3%A4paimenen/Priiman+pennut/

torstai 3. huhtikuuta 2014

Hurjat viisi viikkoa täynnä jo! Ja kaksi enää jäljellä, ainakin suurimman osan kanssa. Yksi pentu siis etsiskelee vielä kotia, vielä on hieman avoinna onko se uros vai narttu. Kyselyitä on tullut, ihan kivojakin, mutta ei meidän pennulle sitä oikeaa vielä. Mutta onneksi meillä ei ole hätää, jos joku jää kotia pidemmäksi aikaa, niin kyllä meillä tekemistä riittää. Turhan paljon en ole ehtinyt blogia päivittelemään, galleriaan olen onneksi edes joskus kuvia saanut laitettua. Meillä vaan käy nyt porukkaa melkein joka päivä ja aikaa menee niin moneen muuhunkin asiaan, ettei netissä istumiseen ole oikeastaan aikaa.

Pennut kasvavat ja kehittyvät hurjaa vauhtia. Tuntuu, että välillä luonteetkin heittelevät päivän mukaan, se mitä kerron toisena päivänä jollekin, ei pidä toisena enää paikkaansa. Tästä on hyvä esimerkki Jokeri, jonka sanoin hakevan vähiten kontaktia ihmisiin, niin...seuraavana päivänä herra meni jokaisen vieraan ja vähemmän vieraan luo hakemaan huomiota. Mutta Jokeri ei kyllä ole samanlainen pusupoika kuin mitä Pore. Pore sitten taas puolestaan ilmoittaa hyvin selvästi kun haluaa sisälle tai portin takaa pois, alkaa käyttämään ääntänsä aika iloisesti. Nokkapokka on iloinen velikulta, joka vaikuttaisi ehkä pojista pehmeimmälle tällä hetkellä. Bingo on meidän hulivili, vetelee ihan omia polkujaan edelleen, hirmuinen pusuttelija! Ennan suosikki nykyisin. Keno ja Vakio on aika tasaisia molemmat, Vakio ehkä astetta itsevarmempi kuin Keno. Syke on myös sellainen vaatija kun jotain keksii, kauheen kivaa. Ja minusta tuntuu, että Syke tulee aina viimeisenä ulos, herää vasta kun muut ovat jo ulkona! Kuulee se, tänään viimeksi testasin pihalla kuiskaten kutsua ja sieltähän se rynnisti kauheaa vauhtia luokse.

Ihanaa kun pennut tulevat kutsusta jo reippaasti luokse! Samaten tuo helpottaa kun avaa portin oven ja lähtee ulko-ovelle niitä kutsuen, ei tarvi enää kannella noita ulos (tai sisällekään). Ulkona käydään moooonta kertaa päivässä, lyhyitä pätkiä kylläkin kun on ollut taas niin raakaa keliä (tuuli on ihan kamala). Pennut ovat löytäneet meidän kuistilta kevythäkin, johon sulloutuvat kimpassa nukkumaan ja lämmittelemään, jos eivät pääse heti sisälle kun uni yllättää.

Tällä hetkellä menee taas matolääkettä penskoille, Nemavet merkkistä tällä erää. Pennuillahan on nyt mahat olleet vähän löysällä ja en ole varma miksi. Kauhean ahneita nuo ovat, ruoka häviää hetkessä, eikä tartte olla edes turvotettua pentunappulaa kummoisempaa. Ulkonakin syödään jo kaikkea mahdollista, niistä pikkukivistä lähtien. Sisällä menee niin metalliset, muoviset kuin puisetkin esineet suuhun. Pore harjoittelee tälläkin hetkellä minun jaloissani tunnaria, äsken se treenasi metallinoutoa lusikalla. Tällä hetkellä kaikki kantavat kaikkea ja leikkivät kaikella mielellään. Vauvan lelut ovat luonnollisestikkin kova sana, samaten Ennan. Alunperin minun piti rajottaa pennut ulos olohuoneesta ja keittiöstä, mutta eipä näyttänyt toteutuvan, pennut pääsevät kaikkialle muualle paitsi makuuhuoneisiin. Tämä nyt hieman hankaloittaa elämää, etenkin vauvan kanssa, jota ei voi lattialle laskea, mutta eipä tässä ole enää kuin pari viikkoa jäljellä.

Nyt kun ikää on näinkin paljon kasassa, alkaakin sitten kohta autoilut, navetalla käynnit, eläinkaupassa vierailut ja muut kivat pienet jutut. Ampuminenkin aloitetaan piakkoin, siihen vain tarvitsen apukädet, jotta näen itse pentujen reaktiot. Ja jotenkin minusta tuntuu, että nämä pennut sitten eivät olekkaan niin kivoja autoilukavereita kuin mitä Roihun pennut oli. Ääntä voi piisata.

Viikonlopusta tuleekin todella kiireinen, monen monituista pennun lällyttelijää. Ensi viikkokin on sellaista pyöritystä, etten usko paljoa päivityksiä tippuvan, kuvia ja videota yritän lisäillä! Mutta en lupaa mitään ;) ja tietysti kaikki ovat tervetulleita katsomaan pentuja! Jos ei väsynyt, hieman kulahtanut kasvattaja häiritse.

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Toivottavasti olette huomanneet uudet kuvat galleriassa, vaikka blogiin ei ole päivityksiä kuulunut! Nyt kuitenkin yritetään nopeasti jotain tiivistää kuluneesta viikosta. Pennuthan tulevat huomenna jo 4vkoa! Hurjaa. Ja menokin on hurjaa. Hampaat ovat kunnolla puhjenneet, ollaan matolääkkeilty, syöty, ulkoiltu, leikattu kynsiä, valloitettu koko talo (makuuhuoneita lukuunottamatta), pissitty ja kakittu talo, leikitty ja vieraitakin on rampannut lähes joka päivä siitä lähtien kun 3vkoa tuli täyteen. Eli kiirettä pitää niin pennuilla kuin minullakin :) hyvässä mielessä kuitenkin.

Ulkoilut alkoivat "jo" toissapäivänä ja pääsääntöisesti piipitystähän se oli. Kaikki pennut liikkuivat, eivätkä kohmettuneet paikoilleen, mutta kovasti hakeutuivat punttien suojaan turvaan. Mutta selvästi tänä aamuna jo liikuttiin reippaammin. Ja vaikka piipitystäkin kuului, niin kummasti silti pystyttiin tekemään pissit ja kakat ulos. Hyvällä mallilla alkaa siis olemaan sisäsiisteys (no ei oikeasti, sitä tavaraa kun riittää ja riittää). Pennut ulkoilevat parissakin eri paikassa, etu- ja takapihalla, joten ei liian helpoksi tehty tätäkään kakaroille. Kauhean kauaa en vain vielä pidä noita kerrallansa ulkona kun selvästi tulee nopsaan kylmä.

Ruokaa menee sen 4 krt/pvä tällä hetkellä ja hyvin tuntuukin menevän. Pääsääntöisesti se on nyt jauhelihaa + nappulaa + piimä/kermaviiliä. Sotkuista puuhaa, mutta niin se on tuon 7kk:n vauvankin kanssa, joten siinähän tää samassa menee...Tärkeintä on kuitenkin, että hyvin maistuu kaikille. Tissiä tosin imetään heti kun tilaisuus koittaa. Maistelun uhreina on myös sähköjohdot, metalliset jalat, maton kulmat, varpaat jne. Kaikkeen kokeilaan hampaita. Enna on hoitanut rämistelykoulutusta, vastapainoksi tietysti paljon silityksiä ja lepertelyä. Mila hoitaakin sitten sen kovakouraisemman käsittelyn, jos ehtii nappaamaan pennusta kiinni ennen kuin äiti huomaa. Parit vinkaisut on saatu aikaiseksi.

Nyt kuitenkin kutsuu vauva, yritän ehtiä päivittelemään huomenissa jotain muutakin vielä. Loppuun kuitenkin muutama video! Raksavideossa pennut riehuvat keskeneräisessä kodinhoitohuoneessa, jossa on niin kivaa! Nokkapokka tosin karkasi ruokalautaselle toiseen huoneeseen aiemmin jo ja Kenokin katosi sinne kesken ruokailun. Ahneita pieniä possuja kun ovat. Viimeinen video on vasta latautumassa, mutta tuskin niitä kukaan ehtii katsomaan ennen loppun latautumista, etenkin kun parit ekat videot on pitkiä.

http://youtu.be/SGkrF-R6J6Y

http://youtu.be/TUpqf7ZygZE

http://youtu.be/CLQ6BqjeISE

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Huomenna on niin kiireinen päivä, etten varmasti ehdi ottamaan kuvia, saati blogia päivittämään. Joten albumiin on nyt lisätty jokunen kuva, "studiokuvat" tulevat ehkä torstaina, jos joku jaksaa kuvailla.

Hampaat alkaa puhkeamaan ja LIHAA on päästy syömään. Voi hyvää päivää vaan kun porukka pääsi lihan makuun. Pore kävi vetäisemässä ekalla kerralla myös Vakion annoksen kun en ollut skarppina, Keno huusi lisää lihaa (kuten pari muutakin) ja sen jälkeen imeskeltiin (tai ehkä pureskeltiin) sormia vielä pitkän aikaa lihan toivossa. Eli hyvin maistuu kaikille, tuskin nuo nälkään itseänsä tappavat. Huomenna sitten annankin pari kertaa pienet nokareet, tänään ja eilen annoin siis pienet maistelut vasta.

Ulkoilut saa odottaa vielä jokusen päivän, ei meillä kiirusta ole tuonne lumihankeen. Priima sen sijaan nauttii jo pitkistä lenkeistä ja tänä aamuna vähän reenailtiin tokoakin taas. Prims oli kyllä niin ihanan innokas, jospa me se AVO1 nyt keväällä sitten saataisiin plakkariin.